 Tuija Linna-Pirinen "pähkinänkuoressa"
Olen syntynyt v. 1955 Hyvinkäällä, joka on rakas kotikaupunkini edelleenkin. Kansakoulua kävin Hämeenkadun kansakoulussa ja keskikoulua Uudessa yhteiskoulussa (nyk. Pohjois-Puiston koulu).
Isäni Mikko Linna on syntynyt Antreassa, Karjalassa. Hän on tehnyt pitkän työuran armeijan palveluksessa. Äitini Anneli syntyi Hausjärvellä, ja äidinisä Aleksanteri Houni Vahvialassa, Karjalassa. Äidinäidin Marian, os. Lämsä, syntymäkunta on Kiuruvesi. Joten melko karjalaista sukujuurta tässä ollaan pienellä savolaisella vivahteella maustettuna.
Kun olin 17-vuotias, kuoli 36-vuotias äitini syöpään. Veljeni olivat tuolloin 10- ja 11-vuotiaat. Lopetin keskikoulun käymiseni kesken ollessani 5. luokalla ja menin töihin Hyvinkään Villatehtaan myymälään myyjäksi. Täytyy sanoa, että äitini sairasteluaika ja kuoleman jälkeinen aika eivät olleet perheemme kannalta mitenkään helppoja. Onneksi saimme paljon apua mummolta (äitini äidiltä), ja veljistäni kasvoi elämässään hyvin eteenpäin menneitä miehiä.
Villatehtaalla olin töissä 10 vuotta, loppuvuodet teolllisuuslankamarkkinoinnin sihteerinä + markkinointipäällikön sihteerinä. Suoritin myös keskikoulun loppuun iltalukiossa keskiarvolla 9,2.
Vuoden 1983 alusta hain ja pääsin töihin Hyvinkään sairaalan taloustoimistoon. Vuonna 1985 alkoi "ammattiyhdistysurani", ensin luottamusmiehenä ja sitten pääluottamusmiehenä. Päätoimisena pääluottamusmiehenä olen toiminut sairaalamaailmassa (nyk. HUS) vuoden 1991 alusta lukien. Työn ohella olen kehittänyt itseäni sekä ammatillisesti että yhteiskunnallisesti.
Vuosina 1990 - 1991 kävin Kiljavan opiston vuosikurssin ja 1992 - 1993 Työväen Akatemian yhteiskunnallisen linjan, jossa erityisesti panostin valtio-opin opiskeluun avoimessa korkeakoulussa.
Politiikasta kiinnostuin jo keskikoulussa ja poliittiseen yhdistystoimintaan lähdin mukaan vuonna 1986 Hyvinkään sosialidemokraattiseen työväenyhdistykseen. Vuonna 1988 minut äänestettiin ensimmäisen kerran SDP:n riveistä kaupunginvaltuutetuksi, jossa tehtävässä olen edelleenkin. Tämän vuoden 2012 alusta minulla alkoi 24. vuosi Hyvinkään kaupunginvaltuutettuna. Into ja aktiivisuus toimia ja vaikuttaa eivät ole vuosien myötä laantuneet, päinvastoin.
Olen toista kertaa avioliitossa, kuten nykyinen puolisoni Risto Pirinen, jonka kanssa avioiduimme vuonna 2002. Omia lapsia minulla ei ole, mutta puolisoni lapsenlapset ilostuttavat elämäämme.
Asumme uudehkossa omakotitalossa (valmistui asumiskuntoon lokakuussa 2007) Kruununmaalla Hyvinkäällä. Kesäinen harrastuksemme on kotimme puutarhanhoito, sillä pihallamme on melkoinen määrä erilaisia kukkia ja kasveja, jotka kesällä 2008 istutimme. Keväisin onkin aina mielenkiintoista nähdä, kuinka "terhakkaina" kasvit maasta ylös tunkevat talven jälkeen.
Intohimoinen harrastukseni on lukeminen: luen ihan kaikkea mahdollista, mitä käsiini saan. Yöpöydälläni on yleensä pari kirjaa lukemisvaiheessa. Ammattiyhdistystoiminta ja politiikka vievät sen verran aikaa, että mitään säännöllistä harrastusta minulla ei ole, vaan esim. liikunta tapahtuu lenkkeilyn ja kotipuutarhan hoitamisen muodossa.
Arkeemme kuuluu myös säännöllinen huolenpito läheisistä sukumme vanhuksista, joihin pidämme yhteyttä lähes päivittäin joko käyden tai puhelimitse.
Puolisoni on ollut koko ikänsä innokkaasti mukana suunnistusharrastuksen parissa. Hän mm, järjesti kilpailunjohtajan ominaisuudessa yhteistyössä Rajamäen Rykmentin ja Hyvinkään Rastin kanssa kansainvälisen Jukola 2010 -suunnistuskilpailun Hyvinkään Kytäjällä 19. - 20.6.2010. www.jukola2010.net
Alla olevassa kuvassa isovanhempani (isäni äiti ja isä) ulkona kotinsa seinustalla. Isäni istuu äitinsä sylissä, vieressä siskot ja veli.
Onnellisia lapsuusmuistoja Selänojalta
Omat rakkaimmat lapsuusmuistoni liittyvät Hikiän Selänojan kylässä olleeseen mummolaani (äitini kotiin), Uutelan tilaan. Silloin Selänoja oli vielä vireä maalaiskylä, jossa ei ollut kesäasukkaita eikä mökkejä joen rannalla.
Ne lapsuuden kesät ja lomat olivat täynnä auringonpaistetta ja leikkejä mummolan naapurintytön Nuoran Tertun kanssa. Paitsi silloin, kun Terttu joutui harventamaan yhdessä sisarustensa kanssa kilometrien pituisia sokerijuurikasrivejä. Mutta urakan jälkeen pääsimmekin kipaisemaan uimaan jokeen tai Myllylampeen. Nuoran isäntä, Tauno, pelasi mielellään korttia meidän lasten kanssa keskellä maatalon isännän kiireistä työpäivääkin. Sitä kutsuttaisiin nykyään ”laatuajaksi”.
Joskus kävimme uimassa Erkylän järvessä, jonka rantaan jouduimme menemään sonnilaitumen läpi. Yritin aina jujuttaa Terttua menemään edellä, sillä pelkäsimme tietenkin nuoria sonneja. Mutta uimaan oli päästävä, ja ihan Kartanon rantaan ei saanut mennä. Inhottavia iilimatoja oli tosin rantavedessä.
Posti haettiin parin kilometrin päästä maantien laidalta. Välillä hain postin myös toiselle lähinaapurille, Jokisen Eevalle eli ”jokitädille”, kuten lapsena häntä kutsuin. Jokitäti tarjosi aina pipareita ja keskusteli kanssani ”kaikenmaailman” asioista. Laatuaikaa oli tämäkin, sillä lapselle merkitsee tosi paljon se, että aikuinen on kiinnostunut mielipiteistä.
Siihen aikaan vierailtiin ahkerasti kylässä naapurien luona iltaisin. Isovanhempani tykkäsivät pelata marjapussia ja sitä pelattiinkin erityisesti Nuoralla ja joen rannalla Kurosilla. Kesäisin oli myös mummolani pihalle levitettynä suuri viltti, jonka päällä marjapussia pelattiin naapureiden kanssa. Lapset saivat myös osallistua ”täydennysmiehinä”. Kysehän ei ollut mistään rahapelistä.
Kauppa-autolla käynti oli viikon kohokohta, sillä siellä tapasi koko Selänojan kylän ihmisiä. Sinne mentiin ajoissa, jotta kuulumiset kerittiin vaihtaa. Kaikkein hienointa oli tietysti päästä ruokaostoksille Riihimäelle. Kuinka hyvältä jäätelö ja punainen limonadi silloin maistuivatkaan, sillä herkkuja ei ollut usein saatavilla. Erkylän Oma-Kodin iltamissa tanssin ensimmäistä kertaa pojan kanssa. Kylläpä silloin jännitti uudessa minimekossa.
Selänojan kylä on kulttuurihistoriallisesti arvokas kylämiljöö, joka tulee säilyttää. Kyläraitin varsille istutetut puut lisäävät paikan viehätystä.Siellä sijaitsee todella kauniita maalaistaloja pihapiireineen. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Alastalon, Mäkelän ja Timperin tiloilla. Kylä lienee asutettu jo myöhäiskeskiajalla. Tiiviisti rakennetun kyläkeskuksen ympärillä levittäytyy kumpareinen peltomaisema.
Aluetta voi myös sanoa sivistyksen kehdoksi, sillä vuonna 1857 Johan Reinhold Munck perusti Erkylän kartanon maille Eskon koulun, joka oli Suomen ensimmäinen yleinen kansakoulu.
Myimme vuosia sitten mummolani, Uutelan tilan, hyvinkääläiselle sotiemme veteraanille Aarne Päiviölle. Tiedän hänen viettäneen siellä monia ihania vapaa-ajan hetkiä perheensä kanssa.
Lämpimästi Selänojaa ja kyläläisiä muistaen Tuija Linna-Pirinen
|
